Uusavuttomuutta

Keskiviikko 16.9.2009 - Leena Kaartinen

Silmät ymmyrkäisinä  luin kolleegani Sari Kurikan haastattelun 15. 9. 2009 Eteläsuomen Sanomista. "Nykyajan nuorilta puuttuu käytännön tietoa miten elää, käyttää rahaa, pestä pyykkiä tai valmistaa ruokaa kaupan raaka-aineista". Hän suosittelee kouluihin elämäntaidon laajempaa opetusta. Kouluissa pitäisi oppia hoitamaan lapsia, kotia, perjhettä. Ei voi olla totta! Mitä on tapahtunut suomalaiselle perheelle! - missä "pitäisi yhdistyä keskinäinen huolenpito ja yhteisvastuu, minkä pitäisi olla jäsentensä kasvun paikka, jossa jokainen voi kokea olevansa rakastettu, jossa perheenjäsenet oppivat toistensa huomioon ottamista, jakavat iloja ja suruja, yhteistä aikaa ja kotitöitä, kuten KD:n perhepolitiikka määrittelee ja jatkaa "Perheen kautta jokainen yhteiskunnan uusi jäsen sisäistää elämänsä useimmat toimintamallit, perusarvot ja asenteet. Perheessä luodaan ihmisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin perusta. Mikään viranomais- ja palvelujärjestelmä ei voi korvata perhettä kasvattajana".

Koulu ja muut instituutiot voivat toimia tukena perheen kasvatustehtävässä, mutta päävastuu on vanhemmilla. Mitä ihmettä on tapahtunut Suomen perheille? Tätä kysyn myös ajatellessani viime aikojen surullisia uutisia kuolonkolareista, joissa usein syylliseksi löytyi humalassa ajanut alaikäinen kuljettaja. - Miksi vanhemmat eivät välitä/jaksa/osaa kantaa vastuuta lapsistaan? Mikä on tämä "ajan henki", mikä luo tällaisen välinpitämättömän nuorisokulttuurin. ( Niin, kaikki häiriköt ja uusavuttomat nuoret eivät tule perheistä, missä ei olisi välitetty lapsista ja nuorista! )

Väistämättä vertaan hyvinvoivan (?) rappeutuneen Suomen tilannetta köyhään, sotaa käyvään Afganistaniin. Siellä lapset oppivat pienestä pitäen elämän taitoja osallistuessaan yhteisön arkisiin askareihin. Pienemmillä on pienet taakat, isommilla suurempi vastuu. Näinhän on ollut Suomessakin? Ja on vieläkin kuitenkin suuressa osin???? Vai onko?

Miten voimme käytännössä auttaa pahoin voivia perheitä ottamaan vastuuta lapsistaan. Siinäpä tuhannen taalan kysymys.