20.12.2011
Marjo Loponen Lahden KD:n puheenjohtajaksi
Lue lisää »
12.9.2011
Henkilövaihdoksi KD-valtuustoryhmässä
Lue lisää »
28.5.2011
Rollaattorimarssi
Lue lisää »
17.5.2011
Lahden tilinpäätös - KD:n puheenvuoro
Lue lisää »
Käyntejä kotisivuilla:
22421 kpl
Suomi - pohjolan parasLauantai 12.12.2009 - Timo Räihä Suomi kunnostautuu, tosin kyseenalaisessa asiassa. Iltasanomien mukaan Suomessa juotiin Tuollaiseen valtavaan ja yhä lisääntyvään juomiseen liittyy mm. se, että etenkin maksasairaudet ja alkoholimyrkytykset lisääntyvät koko ajan ja ovat yleisimpiä Suomessa kun esimerkiksi muissa pohjoismaissa. Ei tunnu suomipoika eikä myöskään -tyttö uskovan, että viina tappaa! Valitettavaa on myös se että itse aiheutettuna, nämä itsensä sairaalakuntoon juoneet täyttävät jo ennestään täydet sairaalapaikat. Juoppous on Raamatun mukaan edelleen synti ja synti kansakunnan häpeä. Siitä on tehtävä parannus! Timo Räihä - evankelista, kristillinen päihdetyö |
Anttilanmäen koulu taas lakkautusuhan allaTorstai 3.12.2009 - Marjo Loponen Yle teetti kyselyn alkusyksystä, jonka tuloksena todettiin, että kolmasosa kunnista etsii säästöjä ensi vuonna koulupuolelta. Kouluja lakkautetaan eri puolilla Suomea kovaa vauhtia, ja lomautukset ovat arkipäivää monessa kunnassa. |
Alkoholi kuormittaa terveydenhuoltoaKeskiviikko 2.12.2009 - Timo Räihä Eräässä Esalaisessa toimittaja Ari Helmisen "Lohduton viinapää" -artikkelissa hän lainasi kahta Kansanterveystieteen professorin Jussi Kauhasen sekä alkoholitutkija Esa Österbergin mielipiteitä suomalaisten alkoholin kulutuksesta. Kauhanen arvio, että suomalaisten alkoholin kulutus on kääntymässä laskuun, kun taasen tutkija Österberg laittaa jäitä hattuun moiselle ja kertoo suomalaisten kuluttavan vauvasta vaariin 100% alkoholia 10,4 litraa vuodessa. KD-lehdessä Munkkiniemen terveysasemalla vastaanottoa pitävä lääkäri Pekka Reinikainen toteaa, alkoholistit ja sekakäyttäjät kuormittavat sairaaloita ja terveysasemia kohtuuttomasti. Ja jatkaa, sairaaloiden tehohoidon kapasiteetista 25% on jatkuvasti käytössä päihdeongelmaisten hoidossa. Maksakirroosin hoidon kustannukset lasketaan kymmenissä tuhansissa euroissa. Vielä Reinikainen jatkaa, samat käyttäjät terrorisoivat päivittäin terveyskeskusten ja päivystyspisteiden henkilökuntaa, on turhauttavaa hoitaa näitä ihmisiä, yhä uudelleen. Itse seurattuani kohta lähes kolmekymmentä vuotta alkoholin ja sen liikakäytön aiheuttamia valtavia yhteiskunnallisia rahallisia ja aineellisia seuraamuksia, en voi todeta kokonaisuuden huomioon ottaen muuta kuin "ei hyvältä näytä". Esimerkiksi mm.vangeinhoito, joka nielee vuositasolla kymmeniä, kymmeniä miljoonia. Suurin osahan vangeista on alkoholi ja huumeongelmaisia ja rikokset tehdään niiden vaikutuksen alaisena. Ja vapauduttaaan sama peli siviilissä jatkuu, kunnes taas rautaportti takana kolahtaa. Vielä terveydenhoitoon mennäkseni totean vain että, suomalaiset alkoholin suurkuluttajat sairastuvat herkästi maksakirroosiin, kuolleisuus kasvaakin kulutusta nopeammin. Eli lopuksi, ei kaikki ole niin ruusuista tavoiteltaessa eurooppalaista juomakulttuuria Suomeen, sillä taitaa olla liian kova hinta, vai onko? |
Lahden talousarvio hyväksyttiinTiistai 1.12.2009 - Marjo Loponen Lahden valtuusto sai eilen hyväksytyksi kaupungin talousarvion ensi vuodelle. Yllättävän nopeasti mennyt kokous ei tuonut enää mukanaan suuria yllätyksiä. Äänestimme sekä muutamasta lisäysesityksestä, että muutamasta ponnesta. Tuttuun tapaan lisäysesityksistä ei enää tässä vaiheessa hyväksytty yhtäkään. |